Poskessa vihloi monennetta päivää. Eipä hätää, sillä
Ylioppilaiden Terveyden Huolto Säätiö (YTHS ihan opiskelijoiden yleiskielellä)
ottaa kopin kipeistä opintietä kulkevista opiskelijoista. Ylioppilaskuntien
liitto SYL perusti liiton vuosikymmenen sotavuosien jälkeen, mutta sen juuria
on jo 30-luvulla riehuneiden tautien tarkastuksissa.
Säätiön tilat ovat Jyväskylässä tavallisen valkoiset. Lehtiä
on ja vastaanottovirkailija kuten muillakin vastaanotoilla. Apua saa todella
monenlaisiin vaivoihin, yleis-, mielen- tai suun terveyteen. Ystäväpiirissä on
haettu jelppiä sekä ylä- että alapään vaivoihin, eli älä epäröi tai jää yksin
vaivojesi kanssa. YTHS:llä voi käydä hakemassa rokotuksen matkaansa, uusimassa
reseptejään tai vivuta viisauden hampaat roskakoriin, mitä tässä kuvaamani
operaation aikana aloin harkita. Jos kaipaat kiireesti hoitoa, kannattaa katsoa
oikea numero etukäteen ja soittaa heti kellon lyödessä aamukahdeksaa. YTHS:llä
tehdään yksivuorotyötä, eli yöaikaan osuneista takaiskuista kannattaa soittaa
muualle. Säätiön akuuttiin numeroon
soittaessasi sinulle soitetaan takaisin ja ainakin itse olen päässyt aina
lekurin huoneeseen jo saman päivän aikana.
Vaikka elämäni ensimmäistä hammasreikää varmana pidinkin,
löytyi suusta jotain aivan muuta. Lääkärisetä kertoi viisaudenhampaan takana
sijainneen ”valkoisen kraaterin” olevan afta. Jaha. Oli moisia ollut aiemminkin
suussa, mutta tämä ensimmäisenä laatuaan hankasi kroonisesti hampaaseen
aiheuttaen näin päätä piinaavaa kipua. Alla purukaluston viimeisen jäsenen
takaa löytyy kyseinen haavauma.